Maanantaina paluu töihin viikonlopun jälkeen oli turhan rankka. Olin tosi poikki päivän jälkeen, kun olin joutunut korjaamaan ihmisten luuloja, kirjoittamaan sähköposteja ja lukemaan raportteja. Ehdin kiireitteni lomassa onneksi hierojalle (tosin hänkin joutui soittamaan mulle että olenko tulossa, kun niin keskittyneesti kirjoitin sähköpostia).
Hän kehui heti ulkoista olemusta. Kysyi mitä olen tehnyt kun selvästi timmimmässä kunnossa! =D Hymy oli leveä - niin leveä kuin vai voi hierontapöydän päätuessa posket puristuksissa olla. Juteltiin paljon - enemmän ku ennen. Kerroin tietty että VHH on ulkoisen olemukseni parantumisen takana ja hän oli samoilla linjoilla. Ihmeteltiin yhdessä miksi ruokaan pitää lisätä kaikenmaailman juttuja, jotka vaikuttavat ehkä ruoan makuun tai ulkonäköön ja lisäksi saattavat olla osasyynä moniin sairauksiin. Hän kertoi myös vaihtaneensa alaa kymmenien vuosien työuran jälkeen eikä nyt vaihtaisi mistään hinnasta pois. Kuulemma työ ei edes tunnu työltä. Myönnän olevani kateellinen hänelle, mutta myös onnellinen hänen puolestaan. Mä tahdon myös tuntea noin. Kerrankin sellanen olo, että hieroja tietää mitä tekee. Ja oli kiva saada häneltä kommenttia! Tänään hän hieroi käsiäni ja selkääni. Kädet olivatkin tosi jumissa. Katsotaan, josko saadaan mulle solakat sääret ja kädet. ;)

Käsivarret ja rintalihakset ovat aika kosketusherkkiä maanantaisesta hieronnasta. Tietäessäni, että se kuuluu asiaan, näin ne paranevat, voin olla tyytyväinen. Oli kyllä mieletön fiilis kun hän kehui suureen ääneen hyvin venyvää selkää. Hän laittoi tekemään kierron, niin että makasin pöydän vasemmalla reunalla ja kiersin oikean jalan vasemman yli hartioiden jäädessä kuitenkin omalle paikalleen. Liike on siis sama, joka tehdään monen jumppatunnin venyttelyissä. Nyt ei naksunut eikä kiristänyt missään. Loistavaa, hän sanoi! Ja sekö sai minun hymyn leveämmäksi. :D

Maanantaina päädyin ekokauppaan. En ole vuosiin sellaisessa käynyt. Ne luomutuotteet, joita olen ostanut, olen ostanut tavallisesta ruokakaupasta. Valikoima oli todella laaja. Ensin ajattelin vain katsoa mitä kaikkea siellä on tarjolla, mutta päädyin ostamaan monia luomutuotteita tuoreista vihanneksista säilykkeisiin. En ole tajunnutkaan että luomutuotteita on todella laidasta laitaan, lähes kaikkea samaa mitä "ei luomu"-tuotteissakin. Hinnaltaan monet kasvikset olivat vain joitakin kymmeniä senttejä kalliimpia kuin marketeissa "ei luomut". Täytyy jatkossa käydä hakemassa osa luomuista. Yksinäisen taloudessa ei niin paljon tule kulutettua ruokaa, ettei hintaeroista talous kaadu – toivottavasti.

Sain päätökseen Joanne Harrisin kirjan Sarkaa ja samettia. Mielestäni se oli hyvä, vaikkakin alussa se tuntui pitkäveteiseltä ja sen takia kirjan lukeminen takelteli aluksi – kesti kuukausi pari ennen kuin pääsin vauhtiin! :D  Lopulta innostuin siitä niin etten malttanut laskea kirjaa käsistäni. Viikonloppuna illat kuluivatkin nojatuolissa kirjaan syventyen - ihanan rentouttavaa!