Tänään on pikkujoulut. Silmät punoittavat väsymyksestä, on "bad hair day", kroppaa kolottaa. Päätin, että menen ainakin tsekkaamaan tilanteen paikan päälle. Jos bileet ei miellytä, lähden kotiin. Muutenkin kotiutuminen olisi hyvä tapahtua aikaisin, jotta jaksan touhuta huomenna siskon tytön kanssa. Suunnittelin, että menisimme läheisen nuorisotalon joulujuhlaan. Tyttö tahtoisi nähdä Röllin sydän-elokuvan. Ehkä siis sinnekin. Sunnuntaina sään salliessa pistäydymme Seurasaaressa joulupolulla. Se on ensimmäinen kerta minulle, joten toivon todellakin että ilma olisi suopea. Odotan kovasti Jennin vierailua. Minulla vaan tuppaa olemaan aina liikaa ideoita eikä aika riitä kaikkien toteuttamiseen. Ehkä joskus voin olla yhtäjaksoisesti jonkun viikonkin Jennin kanssa ja voimme tehdä kaikkea kivaa.

Olin keskiviikkona askartelemassa nuorisotalolla nuorten kanssa. Yllätyin positiivisesti kun nuoret innostuivat jouluaskartelusta kovasti. Teimme kortteja lähinnä. Pari tuntia meni hurjan nopeasti. Itsekin sain uusia ideoita. Tekisi mieli askarrella lisää kortteja kotonakin, vaikka niitä en enempää tarvitse. Koristeita sitten =) Nuorten kanssa on kiva puuhastella. Se on niin erilaista kuin päivätyöni.

Saapas-koulutuksen syyskausi on pulkassa. Olen tosi iloinen ja tyytyväinen Saappaaseen liitymisestä. Meillä on hyvä henki ja paljon aktiivisia päivystäjiä. Ryhmästä on tullut läheinen ja tärkeä juttu. Minusta olemme ryhmäytyneet hienosti. Erityisesti iloinen olen ihmisistä, joiden kanssa voin viettää vapaa-aikaanikin. Voin kutsua heitä ystäviksi!