Valonsäteitä

yli vuosi sitten...

2009-03-06T11:26:01+02:00

Enpä tiennyt viimeisintä kirjoitusta kirjoittaessani, että samana päivänä tapaan tulevan aviomieheni!

Asiat todellakin järjestyvät! Kun työt eivät enää jatkuneet, olin kotona, muutin miehen luokse ja laitoin yhteistä kotiamme kuntoon. No ei se vieläkään ole sellainen kuin tahtoisimme. Aloitin syksyllä uuden alan opinnot. Nythän oli hyvä aika vaihtaa alaa.

Menimme naimisiin 31.1.2009. Eli noin viikkoa vajaa vuosi ensimmäisestä tapaamisestamme. On ihanaa kun tuntee löytäneensä viimein oikean ihmisen jonka kanssa tahtoo elää ja olla.

Tavattuani mieheni, en tullut kirjoitelleeksi tänne mitään. En ehkä tahtonut jakaa ajatuksiani kenenkään kanssa. En tahtonut liikaa kertoa onnestani, jotta se kestäisi mahdollisimman pitkään. En tiedä tulenko jatkamaan tätä blogia, enhän sitä kauaa kirjoittanut, enkä sen osoitetta jaellut tutuilleni. Pyyntöjä blogin jatkamiseen ei ole tullut juuri sen takia, mutta tarvitsisiko edes tietää, että joku lukee kirjoituksias? Onhan se kiva tietää mitä muuta ajattelevat samasta asiasta.

Toki ajatuksia voisi jonnekin kirjata, mutta onko julkinen päiväkirja oikea paikka? Häiden suunnittelun aikaan ja häämatkalla kirjoitin ajatuksiani kirjaseen, jonka sain siskoltani sitä tarkoitusta varten. Ólen aiemminkin kirjoittanut ajatuksiani vihkoon, itseäni varten. Saan asiat järjesteltyä päässä kirjoittamalla ne ylös. Olokin usein tasaantuu kun on purkanut ensin päälimmäiset fiilikset kirjoittamalla :) vähän sama kuin jos soittaisi parhaalle kaverille. Tai miehelleni <3

Aika näyttää tulenko vielä blogini pariin.

Viikonlopun odotus

2008-02-08T08:31:00+02:00

Sain keskiviikkona tietää, että työt ei jatku nykyisellä työnantajalla. Maaliskuusta lähtien siis näyttäisin olevan työttömyyskassan asiakas. Tieto oli toisaalta helpottava. Tämä ala ei minua niin paljon kiinnosta enää. Minulla ei ole ammatillista motivaatiota kehittyä työssä. Tahdon jotain muuta.

Toisaalta herää pelkoa: miten selviän huomattavasti vähemmällä rahalla? Joudunko myymään asunnon? Tulothan olisivat joka tapauksessa tippuneet syksyllä jos kouluun pääsen. Mutta siihen asti olisin voinut kerätä rahaa paremman tienestin työssä...

Olen aika lyhytnäköinen raha-asioissa. Olisin tietenkin voinut säästää rahaa jo vuosia töissä ollessani. Raha merkitsee mulle oikeastaan vaan välttämätöntä pakkoa. On hyvä jos sitä on enemmän, mutta vähemmälläkin pärjää. Kunhan ruokaa saa niin olen tyytyväinen. Yleensä kaikki mitä tulee, myös menee. Jotenkin täytyisi lainat saada maksettua, koska kotiani en tahtoisi myydä.

Eipä tehdä kuitenkaan elämästä ongelmaa, vaan mahdollisuus. Nyt mulla nimittäin on oiva mahdollisuus kuunnella itseäni. Tehdä asioita, joita olen tahtonut tehdä. Ainahan sellainen mahdollisuus on, mutta nyt voin laittaa elämän uusiksi. Jos astrologiaan on uskominen, on ihmiselllä 28-30 vuoden välein mahdollisuus laittaa elämänsä uusiksi. (Planeetat ovat silloin samoissa asetelmissa kuin syntyessämme tms.) Kuulemma mulla on sellainen aika menossa nyt.
Yritän siis muistaa paniikin yrittäessä nousta pintaan, että asiat todellakin järjestyvät aina ja että nyt minulla on Mahdollisuus. Ilman paniikkiakin asiat hoituvat

***

Ompelukseni, eli se samainen hame, eteni hieman tällä viikolla. Ompelin, purin, ompelin, purin, ompelin... Sain ohjeet kotona tekemiseen, jos joku ilta vaikka ehtisin istua koneen ääressä. Kiva juttu toisaalta on, että joudun kaventamaan hametta jo nyt. Olen laihtunut!

***

Kävin eilen katsomassa 8päivää ensi-iltaan. Mä olen kuin teini. Odotan unelmieni prinssiä prinsessan punaissa päiväunissani. Leppilammen hymy ja katse... mä olen sulaa! Kerrankin mies esineellistettiin - ainakin yhden kohtauksen verran: Leppilampi makaa sängyllään boksereissa ja kuva on kuin poikakalenterista ;) Hot... Mielestäni leffa osasi olla viihdyttävä, hauska ja todentuntuinen. Se ei ollut teennäinen (kuten Sooloilua-elokuvan naispääosan esittäjä) ja se nauratti. Tuntui välillä että on tirkistelijänä toisten elämässä. Näyttelijätä olivat luonnollisia, puhuivat luonnollisesti "omaa kieltään". Aaveet oli hauskoja! Suosittelen.

***

Viikonloppu. Ihanaa! Nukun, pelaan pelejä, syön hyvin valmiista pöydästä, saunon, olen vain.

Ystävälleni synttärionnittelut tätäkin foorumia käyttäen: Hauskaa synttäripäivää!

Purkauksia

2008-02-04T08:30:00+02:00

Tyhmä pää = kärsii koko kroppa
Miksi pitääkin olla niin malttamaton, että ei nuku tarpeeksi. Siitä se nimittäin johtuu: malttamattomuudesta. On niin paljon tekemistä, ettei viikonloput edes riitä siihen. Sitten sitä kitkuttaa yömyöhään valokuvia järjestellen tai muuta tuiki tärkeää tehden. Radiossa puhuttiin mielenterveydestä. Haastateltavat tahtoivat ottaa näkökulmaksi sen kuinka jokainen voi hoitaa omaa mielenterveyttään. Keinoina esitettiin juuri riittävä uni ja ilo. Niitä pitäisi elämässä olla. Tuntuu, että laiminlyön helposti juuri unta.

Eilen aamulla heräsin päänsärkyyn, mutta en saanut nukuttuakaan vaikka väsytti. Iltapäivällä piti lähteä käymään ystävän luona iltapäiväkahvikutsuilla, mutta heillä sairastuttiin äkilliseen vatsatautiin, joten päädyin käppäilemään ulos auringon paisteeseen. Käppäilyä se nimenomaan oli kun en pystynyt kunnolla kävelemään pakaralihaksen ollessa jumissa. Oli kuitenkin kiva haukata happea kun ilmakin oli suosiollinen. Vein metalli- ja lasipurkit kierrätyspisteeseen ja kävin kirpputorilla. Kaveriani en saanut houkuteltua ulos, kun hän oli päättänyt siivota. Otin opikseni hänestä ja siivosin minäkin. Sitä roinaa onkin joka puolelle kertynyt pinoihin. Vanhoja lehtiä – vaikkakin nyt vähemmän kun olen kieltänyt tiputtamasta mainoksia luukustani - löytyi joka huoneesta. Iso nippu lähti paperinkeräyslaatikkoon ja toisen nipun vein kirppikselle. Taas yksi kasvi lähti pois kuivuneena ja nuutuneena Tosi tylsää kun kasvit kuolevat. Joko on liian kuivaa, kuumaa tai kylmää. Tiskasin pöydälle kertyneet astiat, vaikka olenkin päättänyt, ettei sellaisia pinoja enää saa siihen ilmestyä niitä ilmestyy silti.

Juhlat?
Illalla kaverini tuli luokseni. Hän ihasteli tilaa, jota minulla on. Onhan sitä. Kuulemma hänellä on kimppakämpässä pienen pieni huone, joka on ehkä puolet minun makuuhuoneestani Kyllähän tuo minun kotini onkin tilava yhdelle. Lähtiessään hän totesi, että minun luona voisi pitää bileet kun on tilaakin! Sopisi muuten minulle. Minusta olisi kiva pitää jotkut juhlat. Vaikka nyyttäriperiaatteella. En vain tiedä, pitäisikö niissä olla jokin teema. Odotanko synttäreitäni tai vappua, vai olisiko tarvetta juhlia ennen niitä? En ole hyvä järjestämään juhlia. En ainakaan omasta mielestäni. Kaapista kyllä löytyisi vieraille juomaa, alkoholipitoista tietenkin Ei kai siinä muuta tarvita kuin ”Kossupullo” pöytään
En tiedä onko vika minun juhlien järjestämistaidoissani vai missä, mutta aiemmin järjestämissäni juhlissa ei ole väentunkua ollut. Vai johtuneeko ystävyyssuhteistani… Näin ystävänpäivän lähestyessä, mietin millaisia ystävyyssuhteita minulla on. Jotkut ovat todella läheisiä, toiset vähemmän. Hyviä ystäviä on kourallinen, hyvän päivän tuttuja enemmän. Tuntuu, että vanhat, lapsuudesta asti mukanani olleet ystävät ovat etääntyneet. Heitä tapaan muutaman kerran vuodessa jos sitäkään. Silti he ovat usein sanomassa painavan sanan elämästäni ja väittävät tuntevansa minut… No, ovat he saaneet joskus silmäni auki huomaamaan asioita, joita en ole ennen havainnut. Uudet ystävät auttavat myös tavallaan peilaamaan itseäni heihin. Suhde heihin on tuore, joka kerta saan tietää enemmän heistä ja he minusta. Uskovatpa jotkut, että olisin hyvä juhlien emäntäkin Sellainen tahtoisin toki olla. Olisi mukavaa, jos ystäväni tulisivat mielellään luokseni, nauttisivat olostaan ja puhuisivat juhlista myöhemminkin. Ennen ajattelin, että vika lienee ollut entisessä poikaystävässä, mutta täytyy varmaan vihdoin myöntää, että vika (jos sellaista edes on) on minussa. Toisaalta, eihän sitä vikaa tosiaan tarvitse edes olla. Minulla puskee usein läpi toisten miellyttämisen tarve. Siitä kai tämäkin purkaus… Juhlien onnistumiseen vaikuttaa niin järjestelyt kuin vieraatkin. Ehkäpä siis vika onkin ollut viereaiss
Ei siitä tarvitse masentua – täytyy vaan ottaa härkää sarvista ja järjestää kunnon kekkerit

Ajan käytöstä - onko aina niin kiire?

2008-01-30T08:28:00+02:00

Luin artikkelin "15 vinkillä aika haltuun" (Yhteishyvä 2/2008) Siinä kerrotaan miten pystyy välttämään kiireen.

Kesken lukemisen mieleeni tuli Naapurin Mummo, jonka lenkkisaunassa tapasin. Hänen kanssa tovi juteltiin. Hän oli lähdössä, minä tulossa. Lopuksi kiitteli kovasti turinatuokiosta, jonka hänelle soin. Kertoi, että usein on päiviä ettei tapaa ketään ihmisiä ja puhu kellekään. Vetää hiljaiseksi. Toki niitä päiviä itsellänikin on. Artikkelia lukiessani mietin sen sävyä. Miksi maailman pitää olla niin julmetun TEHOKAS? miksi ei saisi soittaa ystävälle vain kuullakseen hänen äänensä? Miksi elämä pitää aikatauluttaa tunnin tai oikeastaan minuutin tarkkuudella? Miksei voisi tehdä sitä mitä huvittaa juuri sillä hetkellä? Miksei voisi käydä kaupassa "ruuhka-aikaan" vaan on tehokkaasti mentävä salkkareiden aikana, jolloin kauppa on väljempi? Miksi kotityöt pitää aikatauluttaa tietyn mittaiseksi? Eikö tällaisesta aikatauluttamisesta tule stressi? Apua, tänään minun piti mennä nukkumaan klo 21 ja kello on jo 21.09!!!

Viimeinen ohje: muista, että ajankäytön hallinta on asenne elämään.
Voi olla, että siinä vaiheessa kun olen 3 lapsen äiti ja vien heitä harrastuksiin eri puolille kaupunkia, tarvitsen näitä neuvoja. nyt kuitenkin pyrin tekemään sitä mitä tahdon. Kun kalenterissa on joka illalle jotain (kuten tällä viikolla), minua alkaa ahdistamaan. Siksi otin tämän päivän kotona oleiluun. Olen kokannut, käynyt kirpputorilla, lukenut meilit, katsonut telkkaria ja nyt tätä kirjoitan.

toivottavasti nyt kaikki muistaisivat kiireen keskellä soittaa "turhan" puhelun yksinäiselle mummolle, serkulle tai ystävälle. Kun tekee toisten olon paremmaksi, tulee itsellekin parempi olo.

Upea olo

2008-01-28T08:02:00+02:00

Oloni ei ole upeammasta päästä, mutta viikonloppuhan se vaan tuntuu kropassa Nautin suunnattomasti kun vietin lauantaina hetken äidin seurassa. Meillä oli kerrankin aikaa vaan olla toistemme kanssa. Kunnes mun piti lähteä katupartioon. Musta tuntuu, että pitkästä aikaa pääsin äidin lähelle. Usein kun hänen miesystävänsä on mukana. Vaikka kummankin kanssa tulen hyvin toimeen, niin kyllä tytär kaipaa äitinsä jakamatonta huomiota välillä.

Sunnuntaina teimme Naapurin Pojan kanssa 1,5 tunnin kävelylenkin Mustavuorella. Koska tiet olivat liukkaat, päädyimme samoilemaan poluille. Mun sydän oli pakahtua! Niin kaunista ja rauhaisaa siellä oli. Kauempaa kuului liikenteen humu, mutta se ei häirinnyt. Tuntui, että sain todella paljon energiaa puilta. Höpisin vähän menninkäisistä ja metsätontuista jotka metsässä asustaa, mutta Naapurin Poika vaan totesi että mun on mentävä työterveyshuoltoon heti maanantaiaamuna... Ei sit ymmärtänyt yhtään *näyttää kieltä* Mua puolestaan nauratti hänen varmistelut siitä, että ollaan oikealla polulla: "tuolta kuuluu liikenteen ääni, joten mennään sinne päin, niin mennään oikeaan suuntaan eikä eksytä". Siinä oikea stadilaismies metsässä!

Mmetsä ei ole kovin iso. Mihin suuntaan vaan lähtiessä päätyy lopulta asutulle seudulle parin kilometrin päästä viimeistään. Metsä on mielenkiintoinen, kun siellä on sodan aikaisia varusteluita.

vatsakipuja

Sataa sataa ropisee... pili pili pom!

2008-01-21T13:41:00+02:00

Eilen oli ihana kävellä kun ei satanut. Metsässä olimme tuulen suojassakin, joten kova tuuli ei haitannut kulkua. Reilun tunnin lenkin jälkeen päätin pistäytyä kirppiksellä, jossa mulla on tavaroita pöydällä. Kaikenlainen krääsä tuntuu ihmisille kelpaavan, mutta hyvät vaatteet eivät. omituista... Minun kannalta tietty hyvä kun pääsen eroon turhasta tavarasta. Vaatteista voin tuunata uusia, jos siltä tuntuu... Alkaa vaan olee aika paljon "tuunauskelpoisia" vaatteita mulla, etten tiedä millä ajalla mä niistä jotain kokoan... Enkä osaa suunnitella niistä mitään. Täytyy surffailla netissä ja lukea lehtiä.
Eilen tartuin exäni äidin antamaan ompelukoneeseen. Toimii ihan hyvin, ompelin hameeni vuorikangasta. Hiukkasen tökkii nyt kun pitäisi tehdä halkion kohta. toivottavasti en mokaa sitä. Ainahan voi purkaa, mutta entä jos kangasta on liian vähän?

Luin sen Nanny-lastenhoitajan päiväkirja - nimisen kirjan. Olihan se hauska ja leffa ois mielenkiintoista nähdä. Lähinnä siksi kun kirjassa oli tosi paljon tapahtumia. Olisi kiva nähdä miten leffa on tehty, mitä siihen on otettu mukaan, onko se päiväkirjan tyyppisesti tehty jne...

Kerroin eilen, että ostin Retro-valaisimen. Aloin sitä tosiaan asentamaan kattoon. Otin vanhan valaisimen pois ja kun otin uuden käsittelyyn tajusin, että a) siinä on pistoke ja katossa sokeripala ja b) valaisimeen menee ihan erilaiset lamput kuin mitä mulla on kotona... täytyy pyytää isäpuolelta konsultointia: kannattaako piuha katkaista jotta sen saa sokeripalaan kiinni (pistoke on umpimallia) vai laitetaanko kattoon pistokkeelle sopiva vastakappale. Ja vielä pitää etsiä sopiva lamppu valaisimeen. Roikutin valaisinta katossa, ja kyllä se ainakin on hauska! Eli en siitä tahdo luopua.

Kaverini kertoi, että heille tulee sisustussuunnittelija kotiin kertomaan mitä heidän olohuoneeseen voisi tehdä. Kiinnostukseni heräsi ja jos suunnittelija todetaan hyväksi, saatan palkata hänet pariksi tunniksi itsellenikin Olisi kiva saada ideoita koko kämppään. Olohuoneeni on ihan ok, mutta tarttis siel jotain tehdä. Ainakin seinille. Tosin kun makuuhuoneen maalaaminen on muuttunut ikuisuusprojektiksi (edelleen seinät osittain paklaamatta) niin en tiedä kannattaako mun olohuonetta yksin alkaa maalaamaan tms. Tai sit maalaan tapetin päälle (jos se kestää maalaamisen).

Näihin tunnelmiin sateisesta Kaupungista!

Läheisyyden kaipuu

2008-01-20T13:39:00+02:00

Mua vaivaa todellinen läheisyyden kaipuu! Eilen viestittelin asiasta Naapurin Pojan kanssa. Ei tullut pitämään lähellään, kun nautti yksin olosta ja kauhuleffoista kotonaan. En tiedä mistä tämä tunne taas tuli. Ihan puskan takaa. Kai nämä kylmät, pimeät, sateiset illat ja päivät saavat kaipaamaan toista ihmistä. Eilen oli sellainen olo, että tahtoisin vain lukea kirjaani niin että asunnossa olisi joku muu tekemässä jotain omaa juttuaan. Vaikka katsomassa telkkaria, jos ei muuta... Siitä kun joskus exälleni marisin "aina televisio on päällä". Nautin toki omasta seurastani. On kivaa, kun ei ole ketään täällä sotkemassa paikkoja (itse sotken ja siivoan... sitten kun siivoan) tai aiheuttamassa älämölöä. Riittää naapurit, jotka pitävät bileitä. Juu, kaikki naapurit ei valitettavasti ole vanhuksia, jotka hissuksiin elelevät. Alakerran aamuhartauksia kuunteleva puolikuuro mummo ei todellakaan häiritse minua niin paljon kuin röhönaurun säestämä kovaääninen puhe yläkerrassa tai seinänaapurissa...

Mutta joo, olisi se pikkuhiljaa kiva tavata Mies. Jotenkin mulla vaan alkaa olla sellaiset kriteerit, että tokkopa sellaista kaksilahkeista löytyy... Pitää olla komea tietenkin, kiltti (ei missään nimessä "ihan miten vaan sä tahdot"-tyyppiä!), arvostaa pitkälti samoja asioita kuin mä, tulee juttuun ihmisten kanssa, ehdottoman luotettava ja rehellinen, rakastava ja rakastettava.
Mulle yks ennustaja sanoi kerran, että löydän miehen 200 km säteeltä Kouvolasta. Tarkastelinpa uteliasuuttani välimatkoja - 200 km säde Kouvolasta ulottuu isolle alueelle ja toiselle puolen Suomea! Kiitti vinkistä...

Miehistä sujuvasti kirjaan, jota luen: Nanny - lastenhoitajan päiväkirja. Kirjasta on leffa "Nanny Diares" menossa teattereissa. Kirja on aika hauska, sellaista kepeää huumoria, kommelluksia mitä lasten kanssa tapahtuu ja etenkin lasten vanhempien... Saa nauraa, mutta enemmän olen tainnut kauhistella hienostojenkkien kasvatusmetodeja. Olenkohan liian vanha lukemaan kirjaa... Leffakin varmaan aikamoinen komedia... Mut voin mä "rakkauden nälässäni" käydä sitä katsomassa
Arturo Perez-Reverten Flaamilainen taulu oli hyvä, joten sitä voin suositella. Aikamoisen jutun kirjailija kehittänyt. Kyseisessä kirjassa käsitellään Pieter van Huysin maalausta Shakkiottelu. Yleensä en googlettele kirjojen tapahtumia, mutta tässä kun viitataan taiteilijaan, joka on sen mukaan elänyt 1400-luvulla, piti tarkistaa onko tämän niminen taiteilija ollut olemassa ja etenkin tämä taulu, josta puhutaan. Saman niminen taiteilija on elänyt 1500-luvulla, mutta kyseistä taulua en listoista havainnut...

Taidan mennä vaihtamaan kledjut ulkoilua varten. Joo, taas Naapurin Pojan kanssa kävelylle. ja jos ehdin vaihdan keittiöön uuden valaisimen. Ostin Anttilasta Retro-valaisimen - limen vihreä tietenkin!

Reipasta sunnuntaita ja kivaa alkavaa viikkoa!

17.1. Ilon ja Onnenpäivä

2008-01-17T13:35:00+02:00

Hih, tuli tuo otsikko mieleen isäpuoleni viljelemänä sitä Espanjan matkalla! Ilon ja onnen päivä oli siellä kun oli hänen nimpparit Mun ilon ja onnen päivä alkoi väsyneenä ja palelevana, mutta se on pikkuhiljaa kääntynyt iloisammaksi ja uskon, että vielä se voi olla todellinen ilon ja onnen päiväkin

Iloa toi tieto pääsystäni pilates-tunneille alkaen ensi maanantaina! Jos ois sellanen cheerleader-hymiö tai tanssiva-hymiö, laittaisin sellaisen tähän. Se kuvastaisi enemmän oloani kuin tai tai . Kroppani huusi toimintaa tänä aamuna selän ollessa jäykkä. Venytyksiä ja haasteita lihaksille, kiitos! Tiedän, että ensi maanantain tunnin jälkeen kirjoitan alistuneena, kuinka läskit ärsyttivät, en taipunut minnekään jne. jne. Nenä on nyt kuitenkin kohti kevyempää olemusta

Keskiviikkona jatkui ompelukurssikin. Jatkoin hametta, jonka aloitin jo syksyllä. Ompelin elämäni ensimmäisen vetoketjun ja sain kehuja siitä!!! Jos lapsille ja nuorille on tärkeää antaa positiivista palautetta, niin kyllä se tekee aikuisellekin hyvää! On hienoa, kun oppii uutta ja vielä tekee sen hyvin ja saa palautetta. Aloitin vuorihameen teon ja sitä on tarkoitus tehdä kotona ikivanhalla ex-poikaystävän äidin koneella, joka on pölyttynyt kaapissani. Ehkäpä viikonloppuna ehdin kaivamaan sen esiin ja kokeilla millaista jälkeä sillä saa aikaiseksi. Olisi kiva ommella kotona enemmänkin.
Kävin tiistaina Eurokankaassa ja siellä on niin herkullisia kankaita, että mun on parempi pysyä sieltä poissa! Tekisi mieli ostaa kaikenlaisia ja -värisiä kankaita, mutta enhän mä saa edellisiäkään valmiiksi! Siispä olisi hyvä saada ommeltua kotonakin eikä vain kerran viikossa kurssilla.
Tahtoisin kokeilla myös tuunausta lähiaikoina. Vuodenvaihteen siivouksessa niitä pieniä ja huonoja vaatteitahan mun kaapista löytyi laatikoittain...

Siitä pääsenkin aasinsillan kautta seuraavaan ilouutiseen: mulla on vyötärö! Siis tosi selkeä vyötärö. Eilen sovitin hametta ja sen siinä samalla näin tosi selkeästi kapean vyötärön ja leveän lantion eron. Tuntuu hyvältä! Yks ilta mittailin itseäni ja vertasin mittoja viime syksynä ompelukurssin alussa otettuihin mittoihin. Olin ällistynyt: monta senttiä on lähtenyt pois! Oikeastaan joka paikasta on lähtenyt vähintään 2 cm pois. Ei se vielä vaatteissa juurikaan tunnu, kun tosiaan lantio on jenkkakahvoineen tallella. Ehkäpä pilates auttaa saamaan vähän ohuemman varren?

Ilon aiheita löytyy muualtakin, toivottavasti teidänkin elämästä

Tummien perhosten koti

2008-01-15T08:20:00+02:00

Kävin katsomassa Tummien perhosten koti-elokuvan.

Mun mielestä leffa oli hyvä. Ei liian synkkä, toivon kipinöitä siellä täällä. Sitä miettii, että itsellään on asiat ollut lapsena ja nuorena kuitenkin aika hyvin. On kamalaa mitä kaikkea aikuiset saavatkaan aikaiseksi lapsen elämässä. Miten asiat jäävät lapsen mieleen, ehkä hieman vääristyneinä, miten aikuinen käyttää hyväkseen lapsen luottamusta ja uskoa, että aikuinen tietää mikä on oikein... Traumaattiset kokemukset purkautuvat monella tavalla ja niiden käsittely alitajunnassa kestää pitkään. Ehkä haluaa olla kiltti ja totella, mutta jokin sisällä pistää pakan sekaisin. Vanhat tapahtumat valtaavat mielen silloinkin kun kaikki on hyvin eikä pysty kontrolloimaan tekojaan.

Leffassa eräs aikuinen mielestäni käyttää hyväksi nuorta poikaa. Hän ei tajua, että se mitä hän tekee menneisyyttään mukana kantavalle pojalle on väärin. Hän kuvittelee pojan olevan jo aikuinen joka tajuaa asioita, kuten hän aikuisena ihmisenä. Pojalla on kuitenkin vaaleanpunaisia kuvitelmia tulevaisuudesta.

Loppujen lopuksi. Vaikka nämä nuoret pojat olivat saaneet jaossa aika huonot kortit, oli niilläkin lopulta mahdollisuus pärjätä elämässään. Kauanko pitää kantaa menneisyytensä tekoja mukana? voiko itselleen antaa anteeksi? Omasta tahdosta asiat riippuu... Siitä kuinka kauan raahaa menneisyyttään mukana, koska sehän mukana roikkuu niin kauan kuin siitä kiinni pidämme (- kuten leffassa todetaan). Ja jos lähistöltä löytyy aikuinen, joka uskoo nuoreen. Korpela näytteli loistavasti Saaren isäntää Harjulaa. Hän oli "lempeän ankara". Hän on ainoa joka uskoo poikiin, heidän parantumiseen. sitä jäin miettimään, mikä tarina hänen takana on... Miksi hän tahtoo olla Saaressa kaukana "sivistyksestä"? Jäiköhän minulta jotain huomaamatta... Harjula kuitenkin on Saaren jumala omien sanojensa mukaan, mutta en nähnyt häntä mitenkään sadistisena tms. hän piti pojat kurissa välillä kovakouraisestikin, ankarana, mutta hän kuitenkin välitti poikien elämästä.

Voi olla, että oma kiinnostukseni nuoriin ammatillisella tasolla auttoi käsittelemään leffaa eri tavalla kuin monet sen saattavat käsitellä. Elokuvassa on raakoja kohtauksia, itsekin niissä sävähdin ja voihkaisin. Mutta karuuden rinnalla näkyy valoa ja kuin ristiriidassa toisiinsa, saattaa aurinkoista merta sävyttää tumman puhuva voimakkaita tunteita herättävä musiikki. Itse näin todellakin toivoa huomiseen ja mahdollisuuksia - kuten oikeassa elämässä.

Tarinan tärkeä osa on myös pojan äidin synnytyksen jälkeinen masennus(?) tai näen sen ainakin niin. Se miten puoliso suhtautui häneen ja muuhun perheeseen. Elokuvassa on paljon pähkäiltävää. Luultavasti se kestää hyvin useamman katsonta kerrankin. Tämä elokuva menee TOP10-listalleni. Hyvä Dome!
Kannattaa käydä katsomassa. :)

Luomua ja hierontaa

2008-01-09T14:00:00+02:00

Maanantaina paluu töihin viikonlopun jälkeen oli turhan rankka. Olin tosi poikki päivän jälkeen, kun olin joutunut korjaamaan ihmisten luuloja, kirjoittamaan sähköposteja ja lukemaan raportteja. Ehdin kiireitteni lomassa onneksi hierojalle (tosin hänkin joutui soittamaan mulle että olenko tulossa, kun niin keskittyneesti kirjoitin sähköpostia).
Hän kehui heti ulkoista olemusta. Kysyi mitä olen tehnyt kun selvästi timmimmässä kunnossa! =D Hymy oli leveä - niin leveä kuin vai voi hierontapöydän päätuessa posket puristuksissa olla. Juteltiin paljon - enemmän ku ennen. Kerroin tietty että VHH on ulkoisen olemukseni parantumisen takana ja hän oli samoilla linjoilla. Ihmeteltiin yhdessä miksi ruokaan pitää lisätä kaikenmaailman juttuja, jotka vaikuttavat ehkä ruoan makuun tai ulkonäköön ja lisäksi saattavat olla osasyynä moniin sairauksiin. Hän kertoi myös vaihtaneensa alaa kymmenien vuosien työuran jälkeen eikä nyt vaihtaisi mistään hinnasta pois. Kuulemma työ ei edes tunnu työltä. Myönnän olevani kateellinen hänelle, mutta myös onnellinen hänen puolestaan. Mä tahdon myös tuntea noin. Kerrankin sellanen olo, että hieroja tietää mitä tekee. Ja oli kiva saada häneltä kommenttia! Tänään hän hieroi käsiäni ja selkääni. Kädet olivatkin tosi jumissa. Katsotaan, josko saadaan mulle solakat sääret ja kädet.

Käsivarret ja rintalihakset ovat aika kosketusherkkiä maanantaisesta hieronnasta. Tietäessäni, että se kuuluu asiaan, näin ne paranevat, voin olla tyytyväinen. Oli kyllä mieletön fiilis kun hän kehui suureen ääneen hyvin venyvää selkää. Hän laittoi tekemään kierron, niin että makasin pöydän vasemmalla reunalla ja kiersin oikean jalan vasemman yli hartioiden jäädessä kuitenkin omalle paikalleen. Liike on siis sama, joka tehdään monen jumppatunnin venyttelyissä. Nyt ei naksunut eikä kiristänyt missään. Loistavaa, hän sanoi! Ja sekö sai minun hymyn leveämmäksi.

Maanantaina päädyin ekokauppaan. En ole vuosiin sellaisessa käynyt. Ne luomutuotteet, joita olen ostanut, olen ostanut tavallisesta ruokakaupasta. Valikoima oli todella laaja. Ensin ajattelin vain katsoa mitä kaikkea siellä on tarjolla, mutta päädyin ostamaan monia luomutuotteita tuoreista vihanneksista säilykkeisiin. En ole tajunnutkaan että luomutuotteita on todella laidasta laitaan, lähes kaikkea samaa mitä "ei luomu"-tuotteissakin. Hinnaltaan monet kasvikset olivat vain joitakin kymmeniä senttejä kalliimpia kuin marketeissa "ei luomut". Täytyy jatkossa käydä hakemassa osa luomuista. Yksinäisen taloudessa ei niin paljon tule kulutettua ruokaa, ettei hintaeroista talous kaadu – toivottavasti.

Sain päätökseen Joanne Harrisin kirjan Sarkaa ja samettia. Mielestäni se oli hyvä, vaikkakin alussa se tuntui pitkäveteiseltä ja sen takia kirjan lukeminen takelteli aluksi – kesti kuukausi pari ennen kuin pääsin vauhtiin! Lopulta innostuin siitä niin etten malttanut laskea kirjaa käsistäni. Viikonloppuna illat kuluivatkin nojatuolissa kirjaan syventyen - ihanan rentouttavaa!